Joskus virta katkeaa tai sitä on liikaa, mut voi tahto nuorallatanssijan nostaa ilmaan.

Mä en oikeen tiedä mistä mä aloittaisin. Elämässä ei ole oikeasti tapahtunut mitään ja toisaalta liikaakin.

Me lopulta muutettiin N:n kanssa yhteen. Se on ihan jees. Oikeastaan muuttaminen ei ole muuttanut mitään. Meidän uus kämppä on kiva ja tilava. Mä tykkään siitä.

Mä oon ollut pikkasen huolissani J:stä. Se nyt ei oo vieläkää saanu puoltakaa vuotta kerrallaan käytyy  koulua. Se douppaa kotona. Juo olutta, polttaa budia ja käyttää happoa. No silti sekään ei oo niin paha kun sen kihlattu jolla oli tas parinviikon ketamiinin rännäysputki. Sil oli töistä lomaa ja käytti sen siihen. Nuokku. Se on lähihoitaja ammatiltaan. Muuten niil menee kai ihan hyvin. Se mies vaan haluis avioliiton ja lapsia, vaikkei itsestään ja raha-asioistaan osaa pitää tippaakaan huolta. Se mies käytti nuorena piriä suonensisäsesti. Nyt se ei oo enää riippuvaine mistää muusta kun päihteistä yleensäkin.


Mä oon nyt ollu siellä suljetulla osastolla. Musta se on ihan mukavaa. Siel käytetään pakkopaitoja, lepositeitä ja eristyshuonetta. Siel on aika paljon psykoosissa olevia henkilöitä. Uhkaavat tilanteet on päivittäisiä. Ehkä mä oon vaan hullu, mut mä nautin siitä. Huonona puolena on se että oon niin väsynyt että musta tulee iltaisin ja aamuisin monest todella harhaluulonen ja vainot iskee päälle.

En uskaltanut lähteä talosta yhtenä aamuna katsomatta ovisilmästä ulos, sillo mun hälytyskellot alko soida. Toi menee jo hulluuden rumalle puolelle.