'cause love can be a bitchslap, honey.

Mä en ymmärrä mun parisuhdetta.

Anteeksi että avaudun asiasta koko aika, mutta mä en saa vaan siitä mitään otetta. Yhtenä päivänä kaikki on täydellisesti seuraavana päivänä järkyttävää tappelua ja eron harkitsemista. Miksei voi olla sitä kultaista keskitietä?

Ensiksi hän tekee ihanaa ruokaa ja on niin ihana ettei mitään rajaa. Seuraavalla hetkellä se joko laiminlyö mulle antamiaan lupauksia (jotka on kuitenkin suht merkityksettömiä, mutta lupauksia silti) tai on vaan että joojooihansama. Niinä hetkinä kun se on että joojooihansama se on kuin pieni teinipoika äitiään kohtaan. Mä en pidä siitä. Se laiminlyö muutenkin sen perhettä ja aina tietyillä hetkillä se kohtelee mua samoin kun sen äitiä ja siskoa. Ottaa kaiken loukkauksena ja vittuiluna, kokee että pidän itteäni parempana ja kaikkea yhtä mukavaa. Joo mä kyllä ymmärrän miksi se loukkaantuu niin helposti pienemmästäkin sen siskon sanomisesta, sillä se ämmä on vaan ilkeä. Se vähättelee ja arvostelee koko aika mun poikakaveria. Mäkin oon kuullu tai nähny sitä. Sen valintoja, sen ulkonäköä, kaikkea. Siksi mä tunnen itekkin oloni todella haavoittuvaksi sen seurassa sillä olen varma että se arvostelee mielessään myös mua.

Mä en silti käsitä miksi mun poikakaveri, N, käyttäytyy niin mua kohtaan?

Me nytki tapellaan. Se istuu olkkarissa ja mököttää kun sanoin että pitäisi siivota. Se ei halunnut ja sanoin että kaikki ei halua asua paskaläjässä - jonka se otti järkyttävänä vittuiluna ja loukkauksena. Mulle puhdas koti on tosi tärkeä asia. Mä kärsin liasta ja epäjärjestyksestä ja mun maailma kaatuis jos joku tulis tänne kun tää olis vähänkää likanen.

Se on paljon suurpiirteisempi.

Musta tuntuu että se kokee mut jonain helvetin äitihahmona. Rajoittavana, kontrolloivana ja mäkättävänä. Mutta hei ei oo liikaa pyydetty se että jos kaataa vedet pöydälle niin pyyhkii pöydän. Se vaan sanoo et älä mäkätä en huomannu. Se ei tajuu et se pöytä menee pilalle.

Mä en jaksa aina tapella.

Kyllä mä olen hallitseva persoona. Kyllä mä huolehdin. Kyllä mä kontrolloin. Ne on mun huonoja puolia, tiedän. Mutta asiaa ei ainakaan auta se että N ei huolehdi mistään asioistaan vaan on niin saamaton ettei mitään rajaa.

Ei aikuiselle ihmiselle pitäis muistuttaa aina asioista jotka pitää hoitaa.

Se suuttuu jos muistutan, mutta jättää tekemättä jos en.

Muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta? Kastella jalat heinikossa, tanssittaa tyttöä laiturilla.

Mun elämä on jollain tavalla selkeytynyt negatiivisten tapahtumien kautta. Mut irtisanottiin nyt mun entisestä työpaikasta, koska olin saanut väärät työvuorot ja täten en ollut mennyt oikeana päivänä töihin. Olin helpottunut. Eka se sattui niin paljon, koska se ei ollut mun vika. Mä en voinut vaikuttaa siihen. Mutta parin päivän sulattelun jälkeen mun olo keveni. Mun ei täytynyt itse irtisanoa itseäni kesäksi, ja se oli niin helpottavaa. Viimeistään silloin kun vietti viikonlopun työporukan kanssa olo tuntui höyhenenkevyeltä. Silti koko ajan mun päässä jyskytti ajatus siitä mitä jos teen jonkun virheen tai jotain käy ja ne ei halua mua, vaikka olin viime kesän samassa paikassa töissä. Mitä jos yrittäessäni parhaani en olekaan täydellinen?

Silti luonteeltaan ne paikat ovat aivan erilaisia.

Ja sitä minne menen kesällä rakastan.


Mä rakastan kesää. Mä haluaisin olla laiha ja sievä kesällä. Että voisin kävellä korkeissa koroissa ja lyhyissä leveissä mekoissa. Että näyttäisin niin sievältä ja kesäiseltä. Mä en kuitenkaan ala laihduttamaan. Ainoastaan vähentämään ja tarkkailemaan ruokaa ja liikkumaan enemmän. Mä en halua laihduttaa. Mä en halua että se kierre alkaa taas. Eli suomeksi en syö mitään epäterveellistä (herkkuja - pikaruokaa jne) ja yritän rajottaa annoskokoja ja lisätä erillaisten salaattien syöntiä. Mun tavotteena on myös alkaa liikkumaan uudestaan se ainakin 3 kertaa viikossa. Se tuntuu hyvältä.

En halua laihduttaa.


Mä rakastan värejä. Mä haluan värikkäät kynnet. Mä haluan värikkäät meikit. Mä haluan vaaleat luonnolliset hiukset. Mä haluan ihania kesämekkoja. Mä haluan olla Kesä.

I told myself that you were right for me, but felt so lonely in your company.

Asiat jotka ahdistaa juuri nyt:

1.koulu
-koska mulla puuttuu miljoona kurssia, enkä saa mitään suoritettua. En käy siellä. Ajatus koko koulusta ahdistaa ja sinne meno. Mä en pysty.

2.kesä
-mun pitäis sopia nykysen työnantajan kanssa kesästä - mutten uskalla. Mua pelottaa sen reaktio liikaa.

3.poikaystävä
-eikö parisuhteen pitäisi olla voimavara, eikä ahdistuksen kohde?

4.minä
-liian lihava, liian huono, liian laiska, liian tyhmä, liian ruma, liian mustasukkainen, liian herkkä, liian...

Riitelen taas poikaystävän kanssa. Joka kerta kun se näkee kaveria meille tulee riita, sillä ollessaan kaverinsa kanssa, mä unohdun kokonaan. Mua sattuu se. Yritän selittää asiaa, se vain huutaa ja syyttelee. Mä haluan puhua en riidellä. En tiedä jaksanko.

Oh I swear to you I'll be there for you

Mä rakastan mun poikaystävää vain niin paljon.

Musta tuntuu että olen kirjoittanut vain huonoista asioista blogissa, joten ajattelin nyt tehdä poikkeuksen.

Mä olen onnellinen sen kanssa. Mä hymyilen kun ajattelen häntä. Kaipaan, vaikka emme ole nähneet vain kahteen tuntiin. Se on vaan niin tavattoman tärkeä mulle - sitä on vaikea selittää. Se on ollut ihan juuri neljä vuotta isoin osa elämääni. Hän on se joka pelasti mut kuolemalta - anto pienen aikalisän. Hän on se, joka pitää mut elossa. Kuulostaa kauhealta - mutta mä koen että mä merkitsen sille paljon. Että mua rakastetaan. Että mulla on arvoa.

Mä rakastan sitä kun töistä kotiin tullessa kotona odottaa hyvä ruoka ja hyvää viiniä. Mua varten kaikki tehty. Mä rakastan sitä kun se hakee mulle teetä kun pyydän. Kun se silittää mun päätä. Suutelee otsaa ja kertoo kuinka upea, tärkeä ja ihana olen. Kuinka olen tärkein asia maailmassa. Kuinka se lukee joka ilta mulle kirjaa kunnes nukahdan - tällä hetkellä vuorossa on molemmat Nalle Puhit. Kuinka se tulee mun luokse kun mulla on paha olo - puristaa rintaansa vasten ja sanoo että ei ole hätää. Kuinka hän pyytää että saisi vain katsoa minua - koska olen niin kaunis.

Mä en tiedä mikä mä olisin ilman sitä.

Varmaan kuollut.

Name ten thousand reasons why you never wanna die

Olen alkanut jäsennellä unelmiani. Mietin mitä haluan. Haaveilen, unelmoin ja joskus toteutan. Hölmöjä pieniä asioita. Tajusin tehdessäni listaa weheartit:ssa että eivät ne minun haaveeni niin pieniä ollutkaan. Halusin vaan olla onnellinen.

Sometimes I forgive. Yeah and this time I'll admit that I miss you, said I miss you.

Mä haluaisin sanoa miljoonia eri asioita, mutten löydä ollenkaan vaan sanoja. Mä haluaisin kertoa mitä olen tehnyt koko hiljaiseloni ajan - miten olen nauranut, miten olen itkenyt. En vain jotenkin löydä sanoja. Olen unohtanut kuinka kirjoitetaan, kuinka tuodaan se kaikki eläväksi.

Tein sovinnon isäni kanssa - kerroinko siitä jo? Se laittoi onnittelut 18-vuotis syntymäpäivänäni. Hämmennyin - en tiennyt ollenkaan miten pitäisi regoida. Tarkoittiko se sitä vai ei? Ilkeyttä? Vihaa? Surua? Iloa? Rakkautta? Mitä se viesti merkitsi. Vastasin asiallisesti takaisin, kun en tiennyt viestin merkitystä. Jouluna sain joululahjoja. Saman verran kuin siskoni. Olin onnellinen. Sen viestin merkitys oli onnellisempi kun olin arvannutkaan.

Ei isä koskaan pyytänyt anteeksi, eikä tule koskaan pyytämään. Ei se haittaa. En jaksa riidella vaan enää.

Vuosi on vaan pitkä aika olla híljaa.

Laitoin sille vapun toivotukset - sillä unohdin sen synttärit, enkä halua, että isä kuvittelee että olisin vihainen. Se vastasi niin kivasti että olo oli kuin vastarakastuneella - mua ei oltukaan hylätty.

Olen onnellinen.