Vappuahdistus

Vappu.

Mä lupasin mun poikakaverille ja kavereille et juon niiden kanssa tänään. 0.5dl kirkasta on yli 100kaloria, eli puolen litran pullossa on yli tuhat. Mä en halua juoda sitä määrää kaloreita, mä mielummin söisin vaikka sen ja mieluiten en ollenkaan koskiskaa koko kalorimäärään tai edes olis sellasen lähellä.

Tänään mä oon jo onnistunu tuhoamaan 2 läkerol askia ja 2 pientä soijapyörykkää kun en voinut vastustaa kiusausta, eli noin 100kaloria.

Mä en halua juoda.

Mä en halua lihoa.

Siksi mä joskus ajauduin muihin päihteisiin, ja niitä mä kaipaan. Ne ei lihota jos ei antaudu sillon kiusaukselle syödä jotain. Mut ei, mä en koske. Mä oon selvänä, niinkuin aina.

Mä oon lähes ainoo tän ikänen selvänä ja ainoo siitä porukasta. Mä oon erillainen taas kerran. Mä kuuntelen niiden selityksiä ja palelen ja tunnen itteni ulkopuoliseks, mä en oo pessimistinen, mä oon realisti.

Miksen mä oo niinkuin muut?

Millon mä muutuin tälläseks?

Alle 500kcalin päivä oli tänään:
läkerol aski 27kcal
laksuu mönjää kaverilta <100kcal
puolikas ruisleipä 32kcal
salaattia minimaalisesti 30kcal
haarukallinen kevyt punajuurisalaattia <50kcal
rahkaa 57kcal
raejuustoa 65kcal

eli alle 331 kaloria saldo ja kauhee oksetus ja morkkis. Miksi se tuntuu niin isolta ja väärältä? Vaikka se ei ole.

Mä huomasin tänään että mitä ihmettä yhessä läkerol askissa on 7g kuituja! Tuplasti enemmän kuin ruisleivässä. Oioi, eli kolmesta rasiasta toteutuu päivän kuidun saantisuositukset:))) Tulin tavattoman onnelliseksi.

Mä lopulta lupasin alustavasti juoda huomenna, eli en sitten syö mitään ja kirkasta + funlight/lightlimua. Mä en tiedä haluanko mä edes. Kattoo sitten huomenna, pelkään et alan kaipaamaan sitä oloa. Mä en halua. Mä pelkään et mä sanon jotain. Pelkään et se nousee nopeesti päähän. Enkä mä haluu lihoo.

Every rose has its thorn

Abceen eka päivä:
0.5dl ruisleseitä 50kcal
kaks lusikallista soijatomaattimurskaa ??50kcal??
+ purkkaa ja lightlimua (light limua max 10kcal)

Tyytyväinen olo. Mä oon taas kontrollissa. Mä en ees sortunu vaikka irtokarkit oli 4.90 kilo alennuksessa. Mä pystyin ohittamaan sen. Voittajafiilis.

Mä ostin itelleni tänään juhlamekon, kokoa xs. Mä en ymmärrä kuka keksii näitä kokoja. Sillä mä en todellakaan ole niin pieni. Ja se että se mekko ei ollu joustavaa kangasta ja se oli tisseistäkin sopiva, vaikka mä en oo mikään pienirintanen. Oksettavia noi koot. Ne kaikki yrittää valehdella mulle et mä olisin pienempi, vaikka mä oon läskipallo. Miten mä voin luottaa vaakoihin? Tai kaloriselosteisiin? Mitä jos nekin valehtelee?

Huomenna on 500kcalin päivä, ajattelin suunnilleen suunnitella sen päivän valmiiks, ettei tuu sortumia.

Tavotteena olis huomenna syödä:
0.5dl ruisleseitä puurona 50kcal
100g raejuustoa 65kcal
salaattia <50kcal
tofuwokkia <100kcal
~265kcal

Mun koko elämä pyörii ruuan ympärillä. Mä vaan mietin mitä syön ja mitä en ja suunnittelen milloin syön ja mitä saan syödä.

Mä lihoon päivä päivältä. Mul ei oo mitää hajuu mun painosta, parempi vaan, ahdistais lisää. Mun on pakko laihtua ja olla kaunis.

Abc + Zui Suicide

Zui Suicide<3 Suurin rakkauteni hieman erimallisen Vikki Blowsin kanssa. Vikki on vain tajuttoman seksikäs, Zui on vaan taas ihanan pieni ja laiha. Mä rakastan Zuin tyyliä ja vaatteita, unohtamatta asennetta. Zui on mun ensimmäinen ja ainoa oikea täydellinen thinspo. Kyllä mä tykkään miljoonista thinspokuvista, mutta Zui on kokonaisuudessaan mulle täydellisyys, niinkun kyllä on Vikkikin. Itse en vaan niin "lihava" haluasi ollakka, kuin mitä Vikki on. Zui on nyt ensimmäinen kuva jonka tungen blogiini.

Mä lupaan alottaa abc. Se pitää mut kurissa ja alkaa huomisen puolpaastosta (alle 100kcal). Sitten tulee alle 500 päivä. Mä pysyn vahvana ja pidän siitä kiinni seuraavat 20 päivää. Mä muutin tohon abc kaavaan ekan päivän 100 eikä 500 päiväks, koska mä haluun itteni kuriin. Joten tällä mennään seuraavat kakskytä päivää. Sulosta paasto on sunnuntaina. Mut ei se haittaa mä pystyn jotenki hoitaa ne kuntoon.

1: 100 calories
2: 500 calories
3:300 calories
4:400 calories
5: 100 calories
6: 200 calories
7: 300 calories
8: 400 calories
9: 500 calories
10: paasto
11: 150 calories
12: 200 calories
13: 400 calories
14: 350 calories
15: 250 calories
16: 200 calories
17: paasto
18: 200 calories
19: 100 calories
20: paasto

Everything you say to me takes me one step closer to the edge, and i'm about to break

50g tofua 30kcal
50g wokkivihanneksia 10kcal
ruisleipä 100kcal
0.5dl ruisleseitä 50kcal
läkeröl aski 30kcal
mehukeittoa 3dl 30kcal

~250kcal

Musta tuntuu et oisin vaan ahminu. Vatsa tuntuu täydeltä, kamala morkkis. Miksi mä edes söin mitään? Miksen mä voi olla syömättä. Elämä olisi niin kaikista helpoimpaa. Toi kalorimäärä alkaa näyttää niin isolta.

Mua pelottaa, mä pelkään et mä lihon. Mä pelkään tätä ahdistusta ja oksettavaa oloa 250kalorista. Mä pelkään tätä.

Tää kaikki vammailu on samalla kuin rakkain ystävä kun pahin vihamies. Mä pelkään tulevani liian pahaks. Ahdistuvani jokaisesta kalorista ja vesilasillisesta. Mä en halua taas olla se. Mut mä haluun silti kadottaa mun läskin ruhon.

Mut mä oon vielä okei. Jos mä en ois okei mä en ahmis kuin tällänen sika.

Huomenna mä lupaan syödä ainoastaan 0.5dl ruispuuroa (50kcal) ja sekin vaan kokeen takia. Mä en halua pilata koetta paastolla. Vai onko se vain huono selitys?

5 asiaa, joista pidän itsessäni -haaste

Grassolta sain "5 asiaa, joista pidän itsessäni" -haasteen ja yritän nyt toteuttaa sen:)

1.Optimistisuus
Ilman optimistisuutta mä en tiedä kuinka olisin jaksanut kaiken yli. Mä uskon huomiseen täydellisesti. Mä tiedän et asiat muuttuu ja kaikella on jonkin tarkoitus. Jokainen vastoinkäyminen kasvattaa ja muodostaa sitä ihmistä, joka mä oon. Varmaan mun paras luonteenpiirre, koska mitä elämä olisikaan ilman toivoa?

2.Tiedonjano
Sisälläni asuu se pieni Opheliac, jolla on vielä kyselykausi. Mä haluan tietää joka asiasta että miksi ja miten. En halua edes arvata kuinka monet ryhmäläiset ovat kyllästyneet mun ainaisiin ihmettelyihin ja miksi -kysymyksiin. Mä myös hankin mielenkiintoisista asioista hullun lailla tietoa ja tiedostan maailman tapahtumia ja muodostan mielipitäitä niistä.

3.Kasvot
Ainoa osa omassa ulkonäöstäni josta pidän. Mulla on suuret pyöreät silmät ja täydellisen muotoset huulet. Ainoastaan nenä mättää, joka on muunkin profiilin kanssa omasta mielestäni hieman liian pitkä. Sillä mulla on todella vahva profiili. Mutta edestäpäin.

4.Rinnat
Toinen asia mikä on mukava mun vartalossa. Mun rintiskoiden koko on 70c ja vyötärön ympärys 65cm ja mun bmi on reilu 19, jolloinka suhde rintojen ja muun kropan välillä on aika positiivinen. Vaikka mä haluisinkin vähän isommat mut paremmat nääkin on kun ei mitää.

5.Toisten puolustaminen
Kuulostaa naurettavalta, mutta mua ei haittaa jos joku satuttaa mua itteäni, mutta jos muita niin mä raivostun. Mä teen mitä tahansa jos joku loukkaa mun läheisiä. Mä olen varmasti se joka tulee väliin ja tukee, vaikka se ei oliskaan se kaikista lähin kaveri. Mä myös annan anteeks helposti jos mua satutetaan ja ollaan pahoillaan, mutta toisten satuttamia en yhtään niin helposti.

And everytime I try to fly, I fall Without my wings, I feel so small, I guess I need you, baby

Miksen mä saa itteäni kontrolliin??

ruispuuroa 100kcal
rainbown sokeriton salmiakki rasia 37kcal
JA MOKKAPALA
JA MUUTAMAN SIPSIN

ja kahta viimistä ei pitänyt syödä, mut menin mun kaverin näyttelyn avajaisiin enkä voinut kieltäytyä, mä en ollu tarpeeks vahva.

Mun pitäis alkaa siivoo kaappii ja heittää vanhoi pois ja korjaa muutamat vaatteet.

Mä tajusin eilen kuinka tärkee ja rakas mun poikakaveri on, ja kuinka ilman sitä mul ei ois mitään. Se pitää mut koossa. Se ymmärtää, kuuntelee ja lohduttaa kun mua sattuu, ja se oikeasti ymmärtää. Se on ainoa ihminen joka saa mut tuntee itteni arvokkaaks. Se tietää mitä sanoa ja milloin olla sanomatta mitään. Se kuuntelee eikä kyllästy ja sanoo et tietysti se rakastaa mua, et mä oon just täydellinen sille, ihana ja kultainen, nätti ja suloinen.

Mä olin sanaton kattoessani mun kaverin (eri kuin mistä yleensä jauhan) näyttelyn avajaisia. Se oli aivan mahtavaa, mä en ymmärrä kuinka se oli niin rohkea. Mä en ikinä pystyis siihen. Se oli niin henkilökohtainen. Se käsitteli töissään niin ahdistustaan, seksuaalista suuntautumistaan, uskoaan, kasvamistansa sekä muita yhtä henkilökohtaisia aiheita, ja se vielä painotti kuinka henkilökohtaisia työt ovat. Mä en ikinä pystyis seisomaan niiden asioiden edessä itse. Katsomaan kaikkia ja sanomaan, hei tämä on sitä mitä minä olen. Katsomaan sukulaisia silmiin ja näyttämään heikkoudet. Mä en oo niin vahva. Mä kunniotan sen näyttelyä ihan mielettömästi, se sai mut tuntee itteni niin pieneks.

Huomenna mä syön, mä lupaan:
n. klo9 0.5dl ruisleseitä puutona
n. klo 16 raejuustosalaattia
n. klo 19 wokkia

Mä lupaan
i

You fall to your knees, you beg, you plead: Can I be somebody else, for all the times I hate myself?

Mutsi sano mulle et mä oon katkera, anteeksantamaton ja mä vihaan sydämestäni monia ihmsiä.

Mä sanoin sille et mä en jaksa sen äitiä, koska se aina loukkaa mua tahattomasti. Se arvostelee ja vertailee mua muihin, enkä mä oo se joka jää voitolle niissä vertailuissa. Se tulee meille viikoks, ja mua jo nyt ahdistaa se asia. Mä oon tottunu elää vapaasti mun omaa elämää ilman et kukaan käskee syömään tai nukkumaan, ilman et kukaan tietää missä oon ja minne meen.

Se sano et se on huolissaan mun puolesta kun en oo ku vasta kuustoista ja vihaan silti niin monia ja oon katkera, enkä anna anteeks. Se sano et mä vihaan sitä, faijaa ja mummia, kun kysyin esimerkkiä. Ei mä en vihaa mummia, mulle vaan tulee huono olo kun tunnen etten oo ikinä tarpeeks hyvä. Ihan sama mitä mä teen se löytää jonkun paremman johon verrata. Mä haluisin et se kehuis mua ees kerran ja osottais mun olevan hyvä. Mä en vihaa mutsia, mua vaan satuttaa se mitä se sanoo. Mä muistan kyl ihmisten sanomiset pitkään, ne uppoo muhun syvälle ja ne sattuu pitkään – mutta mä en vihaa niitä jotka sano ne asiat, vaan itseäni. Mä epäilen omaa arvollisuutta ja jokainen arvostelu ja haukkuminen jää ja muistuu. Mul on huono itsetunto. Mutsi haukkuu mua aina ja kommentoi kuinka paska mä oon.

Faijaa mä en vihaa. Se vaan on. Mä vihaan sitä niinä hetkinä kun se käyttäytyy mulkusti. Jos se juo tai jos se suuttuu tyhjästä. Mä pidän siitä normaalisti.

Ainoa ketä kohtaan mun viha nousee on yks ämmä joka yritti mun poikakaveria, sitä mä en voi sietää, koska se yritti vaikka ties mun olemassaolosta. Se mustamaalas mua ja muuta. Ja mä kuulin mun kaverilta ettei se ollut ainoa kerta.

Mä oon pitkävihanen itteäni kohtaan.

Mua on ahdistanu mummin tulo meille, joten ahmin puol pakettia ruisleipää ja kasan muroja, luuseri. Mä en syö huomenna kun ruispuuroa, jossa on 48kcal + pellavansiemenrouhe ja koulussa salaattia. Mä lupaan sen.

Mä oon luuseri.

Mä tunnen itteni nii helvetin huonoks ja arvottomaks ihmiseks.

Kolmiolääke poistaa oireet ja auttaa uudestaan, takaisin alkuun kulkemaan

Mua ahdistaa vappu.

Mä en haluu juoda tai polttaa tai mitään, vaikka se onkin ainoo hyväksyttävä tapa viettää vappu. Mun poikakaveri kysy multa et haluuks mä polttaa vai juoda mielummin, koska mä en oo ikinä niit kahta tykänny sekottaa. Mä en haluu kumpaakaan, mä nautin elämästäni selvänä.

Mä poltin budia viimesen kerran syksyllä, sillo mä kadotin mystisesti meiän loput budit. Ne meni mun kaverille, sillä siin oli viel niin hyvin jäljellä, enkä mä halunnut enään. Mä oon muutenki vainoharhanen, joten se harhasuus sillon on aivan mieletön.

Sitäpaitsi mä oon alkanu pelätä kaikkea noita, mä en haluu niihin takasi. Mä meinasin loppukesällä tappaa itteni ja olin varma asiasta kaks päivää joiden ajan olin ihanasti bentsoissa. Mä luulin olevani okei ja selvä, niinku kaikki muutki luuli mun olevan ja halusin vain kokoajan tappaa itteni. Se tunne ku on kävelemässä asemalle tappamaan itteään ja alkaa heräilemään ja tajuaa mitä olii tehny hetken päästä - hypännyt kaukojunan alle - olo oli aika pelästynyt. Sillä mä en halunnut oikeesti kuolla.

Mun kaverin munuaiset ja pää on paskana, mä osasin lopettaa ajoissa leikin. Sil on nyt takana monta riippuvuuskautta ja niistä paranemista ja niihin takasin lipsahtamista.

Mä oon onnellinen - mus ei oo enää sitä tyhjää ahdistusta, joka pitäisi turruttaa. Mä en haluu turruttaa myöskään mun onnea, ja mä tiedän et jos mä käytän jotain mä en osaa lopettaa, himottaa liikaa. Mä tiedän myös et se vaikuttaa mun mielialoihin ja sen jälkeen mikään ei tunnu miltään.

Mä en haluu olla enää se avuton pikkutyttö, jonka silmät harottaa ja seisoo, joka tärisee ulkona vaikka olis kuinka lämmin, joka ei tunnista tuttuja hahmoja ja sammaltaa. Mä en haluu olla se jonka koirankusettajat kiertää kaukaa, joka selittää halluissa randomeille, mä oon kasvanu jo sen yli.

We'll love you just the way you are if you're perfect

Mul on ihana olo, vaaka näytti 52.8kiloa eli bmi 19.2, enää kaks kiloa nii mä siirryn normaalipainosesta alipainoseks, enää 7.8 kiloa ni mä oon mun tavotteessa.

Mä pelkään et toi vaaka on rikki, mä en voi olla noin kevyt tällä ruholla. Mä oon varma et se näyttää viis kiloo vähemmän, et ihmiset pitäis siitä kun ne kuvittelis olevansa laihempia kun ne onkaan. Oonko mä oikeesti alle 53 kilonen vai kuvittelenko mä vaan?

Mulla oli toissapäivänä paasto, joka onnistu loistavasti.

Eilen mä söin:
2 näkkäriä <100kcal
vihersalaattia <50kcal
pari lusikallista kasvissosekeittoa <50kcal
reissumiehen puolikkaan <70kcal
läkeröl aski <30kcal
= alle 300kcal

Mä pystyn tähän ja ennen leirille lähtöä mä tulen painamaan alle 50kiloa, siihen on aikaa 6 tai 9 viikkoa, riippuu laskenko päiviksen vai vaan leirin. Mun pitäis sitten laihtoa joko 500g viikossa tai hieman yli 300g ja se on mahottomuus. Mun läskikeho ei haluu laihtua. Mä syön keskimäärin 300-350 kaloria päivässä.

Mä laskin tolla ohjelmalla että muka mä laihtuisin 7.8 kiloa kahessa kuukaudessa syömällä 615-544kcalia. Joo turha kuvitella. Liiann hyvää ollakseen totta.


Mua pyydettiin tän viikon alussa isoseks myös päiväriparille, mulle tuli siitä ihan uskomattoman hyvä olo. Ne halus mut sinne, vaikka niillä oli valittavanaan vaikka ketä sieltä. Ehkä mä oon ihan hyvä siinä, ehkä mä en ookaa läpimätä. Ongelmana ja huolenaiheena on se että mä oon ainoa vanhempi isonen, loput on ekaa kertaa isosena. Ne kaikki kattoo mua ja kuvittelee et mä tietäisin mitä tehdä. Mun on pakko tsemppaa himassa ja miettii kaikkee. Mun täytyy vastata niiden odotuksiin. Unohtamatta siis sitä minkälainen on keskimääränen riparilainen joka menee päivikselle, siellä on enemmistö niitä joita koko asia ei vois kiinnostaa vähempää. Mä rakastan myös haasteita. Mä näytän kaikille et mä oon laiha ja kaunis ja mä pystyn vastaamaan niiden oletukseen. Mä pystyn pitää ne lapset kurissa - mun on pakko.

Mä näin eilen mun kanssa leirille tulevan porukan ja mun kaikki huolet väisty, ne oli aivan ihania. Mä en jääkkään ulkopuolelle, me oltiin koko eilinen sen porukan kanssa ja olo on rauhallinen. Mun ei enään tartte huolehtia siitäkään. Ne tuntu pitävän musta ja se on kivaa. Mä haluun et ne pitää musta.

53.4kg BMI 19.4 = helpotus

Congratulations, I hate you:)!

Mä vihaan mun pikkusiskoja, varsinkin sitä läskiä jonka kanssa mul on yleensä hyvät välit.

Se ei vittu ymmärrä et ei oo reiluu puhuu paskaa mun poikakaverista mutsille, uskaltamatta sanoo sitä ees sille päin naamaan. Se kantelee aina sen ja sitä kolmevuotta nuoremman siskon riidoista. Se on niin vitun marttyyri ja on olevinaan niin ihana ja täydellinen. Sil ei oo yhtään kaveria ja se on yli 65 kilone ja 165 senttine, sil on ihana kaksoisleuka ja pienet siansilmät. Kyllä olen vihainen. Se väittää ettei se oo ylipainonen, vaikka se on.

Mä sanoin sille pahasti, mä haukuin sitä läskiks, vaik mä en sais, mut se ite kantelee kaikesta mutsille. Se ei tajuu millo ei tartte kertoo, se on ku 7 -vuotias.

Mä oon tyytyväinen et mä en lyöny tai potkinu mitään tai ketään. Mä hajotan asioita suuttuessani ja mä inhoon sitä, mä opettelen koko ajan hillitsemään itseäni. Se on vaan niin vaikeeta, ei oo mitään mihin purkaa se suuttumus, must tulee suuttuessa ihan kamala ihminen - sadisti joka nauttii kostosta.

Mä inhoon avuttomuuden tunnetta, jollo mä riehun. Mä inhoon sitä oloa ettei mulla oo mitään kontrollia muihin ihmisiin tai tapahtumiin, etten mä voi millekkään mitään.

Mä ehin kuulla tänään mm tätä:
1.Kuvittelen olevani muita parempi
2.Olen väkivaltainen hullu
3.Manipuloin
4.Olen sadisti
5.Minulla ei ole mitään varaa sanoa sitä läskiks
6.Olen olevinaan COOL koska lintsaan

Se sano et mul ei oo mitää varaa sanoo sitä läskiks yli 10 kiloa kevyempänä. Se sano olevansa normaalipainonen, et kylhän sen näkee, normaalisti ihmiset näkee itsensä laihempana ei lihavempana.

Se valittaa ja itkee siitä etten mä huomioi sitä kun oon mun poikakaverin seurassa meillä. Sitä et mä en puhu sillo sen kaa, tai käsken sen häipyy et me ollaan kahestaan. Sen mielestä mä oon sillon TYLY KOSKA MÄ ESITÄN MUN POIKAKAVERIN EDESSÄ, sama ilmiö tietysti toteutuu kaikkien kavereidenikin kanssa. Sekin tajuasi sen jos sillä olisi edes kavereita.

To do -list

Mä oon saamaton paska.

15 viikon kuluttua mä oon Kreikassa - läskin ruhoni kera. Miksen mä laihdu? Miksen mä pienene, paitsi rinnoista, miksi vammakehoni ei osaa ottaa sitä läskiä reisistä eikä suinkaan rinnoista? Mä haluisin olla sillo nätti. Ihanan näköstä läski ruho arvilla, mä jaksan uskoo ja toivoo et mun nilkkojen arvet häipyis huomaamattomiks.

Mä meen isoseks nyt kahelle riparille, leirille ja päivikselle. Mua ei päivis huoleta toisinku leiri. Kuus viikkoo niin päivis alkaa, mul ei oo hartautta eikä mitään, mun täytyis tehä se ja toinen hartaus leirille, joka on puoltoista viikkoo päiviksestä. Sinne mä tartten viel herätysmusat ja paljon thinspoa. Ei oo mitenkään inhimillistä joutua katsomaan ruokaa viidesti päivässä, jonka lisäksi kaikilla on herkkuja. Mä pysyn tiukkana - pelkään vain että joku huomaa ja sanoo. Me käsiteltiin isoskoulutuksessa just vaikeita tilanteita joista yks oli että mitä jos leiriläinen ei syö. Entä oikea tilanne jossa isonen ei syö? Hah, se voi olla jo mielenkiintoista.

Mun pitäis jutella yhen aineen korottamisesta kasista ysiin ja tehä ne tehtävät. Mun täytyis myös lukee kahen aineen uusintaa, joiden kokeet kauniisti skippasin, mistään ei tunnu tulevan mitään. Mä en palauttanu mun esseetäkään, mä keksin jotain. Mun pitäis selvittää huomenna myös poissaolot viimejaksosta. Kaks viikkoo jaksoo menny ja 6 poissaoloa. Mä en menny tänään kouluun eilisen itku-ahdistus-panikoinnin takia, mä olin viideltä vielä hereillä tuntien itseni läpimädäks.

Mul ei oo ollenkaa rahaa, eikä myöskään kesätyötä. Mä päätin et mä säästän rahaa, mun on aika pakko. Mä ehin saada kesän aikana rahaa 550e, ja mun pitäis saada sillä vaikka mitä. Onneks mul on iha hyvin vaatteita, paitsi t-paitoja ja toppeja, niitä on niin ahdistava ostaa.

Mä oon saamaton paska. Mun täytyis tehä aina vaikka mitä, mut teenkö? En. Viimiset kolme kuukautta oon ollu hakemassa opiskelijakorttia - ilman tulosta.

I'm good enough, but I don't care. I'm good enough, but I'm not there.

Mä en menny tänäänkään kouluun, nukuin vaan pitkään ja siirryin koneelle mun ainoolle elämälle - tuijottelemaan blogeja ja sh-foorumeita, mä en enää ees jaksa fbeetä. Tää ei oo järkevää, tää ei oo oikein, miks mä silti teen niin. Mä kidutan itteäni kattomalla nättien ihmisten kuvia tuntien itteni lihavaks norsuks. Mä vihaan tätä.

Mä inhoon mun hiuksia, mun juurikasvu on mahdoton. Mä inhoon mun nenää, se on valtava, mä inhoon mun lihavia reisiä, jotka löllöää koko ajan. Mä inhoon mun läskikäsiä, joiden takia en voi pitää toppeja. Mä inhoon kaikkea mussa. Mä oon epäonnistunu läskipossu.

Miltä näyttää täydellinen ihminen?

Mä en tiedä, mä en tiedä. Mä haluaisin näyttää sellaselta miltä ne näyttää, toisaalta taas en rakastan mitään niin paljon kun tupeerattuja hiuksia ja eyelinerin liikakäyttöä. Kukaan muu ei vaan pidä siitä, niistä se on rumaa. Mä en haluu et ne pitää mua rumana.

Mä oon vitun luuseri.

SMASHING PUMPKINS - UGLY

I'm not like all the other girls, I won't take it like the other girls

Kello on kolme yöllä. Mä oon itkeny koko yön ja tuntenu itteni arvottomaks, eikä se tunne katoo. Mä en haluu syyttää mun poikakaveria mun laihduttamisesta, ilman sitä en ois aikasemmin ikinä lopettanu, mutta sen takia myös taas aloin. Mä haluan laihtua että se pysyisi mulla, mä pelkään et se löytää jonku paremman, laihemman ja kauniimman. Se kieltää mua, siks koska se pelkää, mut mä tiedän et oikeesti se haluis mun laihtuvan, mä tiedän mitä se haluu. Ja mä haluun olla se minkä se haluu.

Mä haluun et se on ylpee musta.

Norsu posliinikaupassa

Mä tunnen itteni niin riittämättömäksi. Mä oon läpimätä paska, enkä mä ees tiedä miks. Se sama tunne on vainonnu mua varmaan niin kauan kun mä muistan, mä haluun ihmisten hyväksynnän, mä haluun kutsun niiden salakerhoihin ja puumajoihin.

Mua ahdistaa kesän leiri isosena, mä pelkään et mä syrjäydyn siellä, vaikka pelko on turha se silti vainoo. Ettei kukaan pitäisi musta. Viimeleirille mennessä pelkäsin samaa ja kaikki meni hyvin, nyt se sama kummitus vainoo taas, vaikka on vasta huhtikuu.

Mul oli pienenä yks paras kaveri joka manipuloi ja pomputteli mua miten se tahto, ja jätti mut ulkopuolelle jos siltä tuntu, mä olin se läski sidekick. Yläasteella asia muuttu ja meiän välit poikkes kokonaan, sit mul oli yks hyvä kaveri. Emmä tiiä miten se jäi mun puolelle, aluks meiän loputkin yhteiset kaverit oli mun, kunnes ne siirty shoon vahvetessa mun exkaverin leiriin ja siitä alko tajuton syrjintä ja pomputtelu. Jollon jäin luokkaan heitteille, mä vaan olin kaikkien kaveri mutten kenenkään.

Mua pelottaa et kukaan ei pidä musta. Must tuntuu et oon vaan paha.

Mä tiedän et se ei oo totta, mul on kavereita ja mä oon sosiaalinen ja kaikki pitää musta, mut silti mä pelkään. Mä en tunne sitä.

Mun poikakaveri kysy et miks mä aina kysyn siltä et rakastaako se mua, et miks mä en usko.

Mä en osannu vastata. Mä uskon ja tiedän et se rakastaa mua, mut mä en ymmärrä miks. Mä oon vaan joku helvetin valas joka ei edes tiedä painoaan. Mua kuvottaa tää läski mussa. Mä oon mustasukkanen, kontrolloiva ja pirun oikutteleva. Mä laadin muille ihmisille eri säännöt kun itelleni. Joten miksi kukaan kestäisi mua?

Mut se rakastaa silti.

Mä omalla tavallaan nautin kun se valittaa mun syömättömyydestä, se on ainoa joka on ollu huolissaan musta.

Mua vituttaa, mun kaveri feidas mut TRIPPAILUN takia. Se nyt kikseissä istuu yksin himassa kuoseissa. Vittu jee.

Mua vituttaa tollane. Mua pelottaa se. Sil o kuitenki mielialalääkkeet päällä. Mä pelkään et se tappaa ittensä

Siivet

"Nainen repi nahan jalkapohjistaan, sanoi: olen pieni merenneito. Sitten hän nauroi. Hän näytti jalkansa, ne olivat verillä ja huokoiset. Hän sanoi: en voi poistua kotoani koska olen ansassa. Olen ollut aina, ei se ole hänen syynsä, ei kukaan kenenkään. Naisen jalkoja viilsi joka askeleella. Hän söi vitamiinia, jotta hänen jalkansa eivät tulehtuisi. Hän kuiskasi: pelkään sairaalabakteereja kuollakseni. Hän toivoi että kantapäissä olisi siivet, kuten lauluissa, niissä ihmiset osaavat lentää, tosielämässä jos yrittää portailta, tulee nenästä verta, jos pervekkeelta, kuolee. Hän kysyi: enkö minä ole kuin jokin typerä eläin, joka on joutunut ansaan, repii itsensä rikki? Hän katsoi minua pelokkaasti. Hän sanoi: minun pitäisi varmasti lähteä, luuletko?"

-Saila Susiluoto: Siivekkeet ja Hännäkkäät

Mä rupesin lukemaan yhtä runokirjaa, joka pitää lukea kouluun, ja rakastuin (Saila Susiluoto: Siivekkäät ja Hännäkkäät).

Mä syön liikaa, silt musta tuntuu. Mä salee huijaan laskelmissa. Miten mä muuten voisin syödä nii helvetisti ja silti saada tulokseks alle 300kcal. Ahdistavaa. Mä vaan turpoon.

ps. mä tapan koht jonkun jossen löydä mistään itelleni vaakaa

Oh yeah your skin and bones, turn into something beautiful ~~

Mun tää viikko on tuntunu onnistuvan:
maanantai ~ 400kcal (max500kcal)
tiistai ~ 310kcal (max500kcal)
keskiviikko ~ 160kcal (300kcal)
torstai ~ 360kcal (400kcal)
perjantai ~ 270kcal (100kcal)

Perjantai feilas. Mut silti tyytyväinen. Jotenkin olo on niin kontrollissa, mul ei ees oo nälkä. Mua on ruvennu ahdistaa liikaasyönti, se ei oo hirveen kivaa, koska mä en haluu saada sitä helvetinmoista itseinhoa. Parempi ilman.

Mä oon koko koeviikon hengannu aikalailla epäterveellisissä proana foorumeissa. Niist on taas tullu ku toinen koti - 7.54 viestiä yhdessäkin keskimääräisesti päivässä.

Mua ahdistaa vaa'an puute, eikä mul oo vielä kunnolla rahaa ostaa sitä. Mutsi on joskus mun pelleilyjen takia hävittäny vaa'an. Mä haluisin tietää paljonko painan. Mä en pysty seuraa yhtää. Mä en tiiä paljoks mun painoindeksi on tai mitään. Mä mietin että ostaisin uuden heti kun saan rahaa, eli tän kuun lopussa. Toisaalta tarttisin myös kengät, mutta vaaka taitaa voittaa.

Yhel sivulla voi laskea kuinka monta kaloria pitäisi syödä laihtuessaan tietyssä aikavälissä. Ton sivun mukaan mun arvioidusta painosta (55kg) lähtisi muka 10kg 3kk jos söisin 600-700 kaloria päivässä. Mä en jotenki pystyis uskoo sitä. Se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Mä en halua syödä niin paljoa. Mä rakastan syödä vähän, se tunne siitä ja hallinnasta on mahtava. Mikään ei voita sitä.

Mun on pakko laihtua. Mä oon täys sika. Miks mä söin leipää tänään? Huomenna on ABCen 200kcalin päivä. Pakko pysyy. Kelasin et vedän ABCeetä kuurina kaks viikkoa ja sen jälkeen viikon 400-500kcalia ja sit taas 2 viikon ABCeen. Emmä tiedä toimiiks se. Mut taas aina voi kokeilla.

Ps. mun reidet on järjettömän läskit ja hölskyvät

25 faktaa

1.Käyn ensimmäistä vuotta lukiossa...
2...ja sieltä on ihan helvetisti poissaoloja.
3.Terapeuttini vaihtui juuri, joka on hyvä, sillä en pitäny edellisestä.
4.Olen ollut masentunut 12-vuotiaasta....
5...mutta se diagnosoitiin vasta 13-vuotiaana.
6.Olin ala-asteella koulukiusattu, koska olin läski.
7.Minulla on tavattoman huonot välit vanhempiini.
8.Olen ollut lakto-ovo-vegetaristi 13-vuotiaasta.
9.Rakastan light-limuja.
10.Olen koukussa facebookkiin.
11.Olen läski.
12.Musta on puhuttu paljon paskaa.
13.Rakastan väitellä ja filosofisoida.
14.Vastustan tavattoman monia asioita.
15.En pysty luokittelemaan seksuaalista suuntautumistani.
16.Olen usein huolissani parhaasta kaveristani.
17.Rakastan pinkkiä.
18.Pidän liian vähän huolta itsestäni.
19.Olen itsekeskeinen ja itsekäs.
20.Poikaystäväni on hemmotellut minut piloille.
21.Olen vainoharhainen.
22.Hajotan suuttuessani paikkoja.
23.Yritän laihduttaa itseni 45kg (bmi16.5)
24.Huomaan alkavani taas ahdistua syömisestä
25.Olen tavattoman sotkuinen

Changes

Lukion ensimmäinen vuos on kohta ohi.

Mä alan vasta nyt huomaamaan kuinka se on muuttanu mua ihmisenä. Mä oon kasvanu ja mun arvot on täysin muuttuneet. Mä teen töitä saadakseni hyviä numeroita, koska mä tiedän mitä mä haluan elämältäni ja mä tiedän miten mä pystyn saavuttamaan sen. Ilmapiirikin on erillainen. Enään ei oo niin sosiaalisesti hyväksyttyä olla huono koulussa, ei todellakaan. Pitää olla hiljaa ja ahkera, viisas ja kiinnostunut.

Mä en tiedä oisko samanlaista muutosta tullu jos olisin mennyt amikseen, tai huonompaan lukioon. Tähän kouluun ei alle 8 lukuaineiden keskiarvolla päässyt ja kuitenkin iso lukio on.

Mä oon tyytyväinen muutokseen. Mä pidän itestäni nyt enemmän ja huomaan paremmin virheet siinä henkilössä joka olin, mä en edes halua kuvitella miten myöhemmin nään tämän henkilön.

Everyday life

Kolmas päivä abceellä.

Tää ei toimi. 500 kcalien päivinä söin 420 ja 380(?)kcal. 300 päivänä pääsin puoleenväliin. Mua ahistaa syödä enemmän. Mä oon varma et mä huijaan kaloreissa, vaikka se ei ole totta. Et napsin ja syön ja siks, ihan vaan varmuuden vuoks, en saa mennä täyteen siinä. Toisaalta, nyt mä pysyn myös pienimmissä kaloreissa kun normisti vetäessäni alle 500. Sillä toisaalta, jos normaalisti syön vaikka 200 kaloria, kun maksimi on 500 niin tulee kamala pakottava tarve syödä siihen maksimiin.

Joten kai tää sit toimii näinki.


Mun elämä on joka päivä samanlaista. Sama rytmi: herään, kouluun, poikakaverin kanssa, (kotiin), koneelle, nukkumaan. Kyllä mä joskus nään kavereitaki, mut enimmäkseen poikakaveria. En mä tunne tarvitsevani muita. Ei niiden seurassa oo niin hyvä olo.

Oikeastaan mitään eroja ei ole päivissä.

Jotenkin mun poikakaveri tuntuu olevan mun koko elämä ja mä sen. Se on pelottavaa, mutta mä oon jo tottunu siihen. Mä en enää muuta kaipaakkaan.

Sitäpaitsi, mä oon omalla tavallaan aika erakkoluonne. Mä tartten yksinoloaikaa, ja poikakaverin kanssa tunnen myös olevan yksin.

Mä oon onnellinen, vaikka oon ahminu koko päivän. Me sovittiin poikakaverin kanssa, että haetaan kesällä yhteistä kämppää. Se ajatus tuntuu ihanalta, turvalliselta ja just oikeelta, vaikka me ollaanki niin nuoria. Okei voi olla ettei se oo järkevää, pitkälle ajateltua - taikka millään tavalla älyllistä. Niin mä tiedän et mä haluan sitä, enemmän kuin muuta.

Family(?) Portrait

Mä tajusin tänään et himassa kukaan ei välitä kenenkään tekemisistä. Kaikki on tai on olematta, miten itse haluaa. Mulla on kaks pikkusiskoa, toinen on yläasteella ja toinen ala-asteella.

Ikinä mutsi ei oo kytänny mitä me tehään. Omalla tavalla siit ajatuksesta tulee tosi surullinen olo. Se on niin erillainen tossa asiassa kun mun poikakaverin äiti. Se kysyy ollaaks me syöty ja sanoo et syökää et se tekee jotain ja muuta. Mutsi ei edes tiedustele onko mun pikkusiskot syöny. Ne syö tai ei. Ei sitä kiinnosta. Tai se että missä on tai monelta tulee. Mutsi ei edes ilmota tuleeks se yöks himaan, jos mä oon sen kaa kahestaan.

Emmä valita. Tää järjestely sopii mulle loistavasti, siit vaan tuli nyt jotenkin tosi surullinen olo. Ihanku se ei välittäis.

Se ei oo tehny mulle ku varmaan sormilla laskettavan määrän aterioita sen jälkeen kun lopetin lihansyönnin 12 vuotiaana. Nyt mä oon kyllä pirun taitava kokki;) Mutta siis silti.

Mä vaan asun täs talossa. Niinku me kaikki. Tekien miten me ite halutaan.

Parhaiten kuvaa se kun illalla yheksän aikaa mutsi alkaa ihmettelee mis mun 9-vuotias pikkusisko on, et tietääks kukaan. Eikä kukaan tiedä. Lopulta se löytyy jostain kaveriltaan tai mummilta. Jostain kuitenki. Ja se on ihan normaalia.

Hassua varmaan mun poikakaverin äiti huomaa mun ruuan kanssa pelleilemisen nopeemmin kun mutsi. Viimeks mutsi huomas vasta siitä et mun vaatteet roikku mun päällä.

Mä ahmin. Mua oksettaa. Mul o iha helvetin paha olo. Mä söin karkkia. Meil oli himassa avattu karkki ja sipsipussi ja söin molemmista. Mä vihaan itteeni

if i was beautiful like you.....

Minkä takia mä en pysty ajattelemaan muutakuin ruokaa?

Olo on epäonnistunut. Mä haluan laihtua mun on pakko, ja silti pysyn tälläsenä punkerona. Mua thinspaa ajatus minkälainen olin joskus. Mä olin sillon siro - jopa tällä luustolla. Mun reidet näyttää näis housuis valtavilta ja ne on muutenkin mun ykkösinhokki. Mä haluisin et ne vaan katois. Mä söin tänää jo piltin, omenan, LEIVÄN ja 2 riisikakkua - siihen se jääköön. Läski ei tartte ruokaa, syökööt läskejään.

Mä tiedän et mä en kuulu tähän vartaloon. Tän kehon sisäl asuu se pieni ja siro tyttö, ei valas. Nyt se valas on syönyt sen. Mua himottaa syödä koko ajan. Mä en saa antaa itelleni periks ja feilata. Sitä kaikki tahtovat. Et mä söisin ja lihoisin.

Mä haluan et ne rakastais mua. Et mä olisin upea.

Mä haluun hienoja vaatteita, hienoja kenkiä, hienot hiukset ja hienot vaatteet - jotka peittäisi täydellisen vartalon. Mun on pakko värjää hiukset. Nää on oksettavat.

Mulle tuli tosi surullinen olo kun rupesin miettimään mihin "lasiluuranko" katosi kun olin jossain sivulla, ja joku sanoi että kuollut varmaan. Se oli pelottavaa. Ei enkelit kuole. Ei ne voi. Mä en halua joutua siihen jamaan et kuolen.

Mä oon okei.