That nothing is whole and nothing is broken

Mun olo on alkanut menemään taas huonommaksi. Mua ahdistaa aivan valtavasti koko ajan. Kaikki tuntuu niin helvetin pahalta.

Mua ahdistaa oikeastaan joka päivä, tätä on jatkunut joitakin viikkoja. Nyt mun olo on vaan onneks masentunut - että mikään ei ahdista erityisesti. Ainakaan paljoa.

Mä yritin viimeviikolla tappaa itteni. Mua ahdisti vaan ihan järkyttävästi lähin vain juoksemaan ulos sukkasilleen ja ilman takkia. Päästäkseni jonkun auton tai junan alle. N lähti perään. Se taklas mut maahan missä me painittiin. Se sano ettei päästä irti. Mä halusin irti. Mä halusin kuolla. Lopulta rauhotuin ja se talutti mut sisälle. Se sano ettei se jaksa tätä. Että se soittaa kohta äidille ja kertoo kaiken. Ei se kertonut. Sanoin että mitä se hyödyttää sanoin että tää oli vaa yks kerta. Se sano ettei. Sano että haluan kuukausittain kuolla. Tajusin että se on totta.

Miksi mä haluan niin usein kuolla? Miksi mä oon hyppäämässä junan alle? Ei mun elämässä ole mitään vikaa. Rakastava poikaystävä ja perhe. Ihania ystäviä. Mitä mitä mitä - mikä se on mikä sattuu niin pahasti?

Mikä mua vaivaa? Sattuuko kaikkia näin paljon, mutta mä en vaan kestä. Jos sattuu niin miten mä jaksan elämää? Mua sattuu. Mua sattuu aina niin vitusti.