Never Never Land

Mun maailmassa on mun säännöt.

Mulla on tarve kontrolloida kaikkea, varsinkin poikaystävääni. Pienen mustasukkaisuus kohun jälkeen vaadin häneltä salasanat... kaikkeeen. Naurettavaa. Ei se ole sitä että asiat ei toimisi, ne toimii, eikä hän ikinä pettäisi. Suurin ongelma on mun itsetunto, tai no sen puuttuminen. Mä en vieläkään pysty uskomaan että joku oikeasti voisi välittää niin paljoa vain minusta. Mä nään jokaisen ämmän uhkana, varsinkin laihemman ja tunnen itseni niin mitättömäks ja lihavaks niiden rinnalla. Siksi haluan olla täydellinen. Mun maailmassa mulla on kaikki hyvin, poikaystävä joustaa ja mä siis tiedän ja nään kaiken, se helpottaa oloa. Silti se etten saa häntä hetkeen kiinni saa kauhean paniikin aikaan. Se jos olen pitkällä pitkän aikaa enkä tiedä mitä hän tekee saa mut vainoharhaiseksi. Mä haluan päästä siitä eroon.

Mun maailmassa on todella ahdistavaa syödä päivän aikana 0.5dl kaurahiutaleita, 2 reissumiehen puolikasta ja hieman vihersalaattia sekä lightmehukeittoa. Tänään on katsos 600kcalin päivä. Mua pelottaa et tää lähtee käsistä, mut ei tää lähe. Mä syön vielä ja himoitsen herkkuja, vaikken saisi. Ne on pahoja.

Mun työntekijä vaihtuu ens kuussa. Mun tunteet on tosi ristiriitasia. Mä inhoon mun tän hetkistä, mut toisaalta muutos pelottaa. Sen näkee sitten. Mä joudun taas alottaa mun stoorin alusta, siit tulee mun kolmas työntekijä 2.5 vuoden terapiahistorian aikana. Mitä olen hyötynyt? Sen että opin puhumaan ja näkemään tunteeni ja käsittelemään niitä. Yhteen en ole edes kajonnut - tähän kontrollointiin. Miksi? Mitä mä niin paljon pelkään?