Isolation is not good for me. Isolation I don't want to sit on the lemon-tree.

Anteeksi. Teksti on varmaan täynnä kirjoitus- ja ajatusvirheitä kun kirjoitan kännykällä enkä koneella.

Halusin palata taas rakkaan blogini pariin. Mulla on oikeasti tunneside tätä blogia kohtaan - samalla tavalla kun mu miljoonia päiväkirjoja kohtaan. Mä oon vaan omalla tavallani kasvanu tästä yli.

Mä en enää tarvitse tätä. En samalla tavalla kun aiemmin. Aiemmin tämä auttoi järjestämään ja setvittämään ahdistusta, mutta nyt olen terve. Mä tiedän olevani "lihava" mutta se ei haittaa mitenkään erityisemmin. Tottakai aina voisi näyttää paremmalta, mutta se ei tuo ahdistusta eikä pakkoja mun elämään. Mä elän yhdessä mun kilojen kanssa, oikeasti onnellisena. Mä toivon, että tää antaa jollekkin oikeasti toivoa.

Mun itsetunto on myöskin parantunut. Mä ehdotin ja sovin näkeväni kahta ihmistä jotka ovat vähän vieraampia (suomeksi: joku muu kun J tai N). Yleensä kaikki menee muiden ehdotuksien mukaan koska en ole koskaan uskonut että kukaan haluaisi nähdä mua tai olla missään tekemisissä mun kanssa. Pitää ensviikolla soitella yhdelle ihmiselle ja ehdottaa syömistä tai kahvia. Aina se on ehdottanu ja oon nähny sitä tuntien samalla ahdista siitä että mitä jos se tajuu kuinka tylsä ja paska tyyppi mä oon. Siks mä en ikinä uskalla ehdottaa kenellekään näkemistä. Sen takia tulin myös todella onnelliseksi kun V jota näin tänään sanoi ohimennen että kaikkihan susta pitää. Häkellyin. Se oli aito ja ohimennen tokaistu, kuin se että sulla on punainen paita, tai eetä oot tyttö. Miten eri tavalla mä nään itteni?

Koulu on myös auttanu mun itsetunnon kehityksessä sillä ensimmäistä kertaa ikinä mulla on luokka jossa koen että musta pidetään - ihmeellistä eikö? Aiemmin lukiossa niin erkaannun pahasti omasta luokastani sillä nysväsin niin paljon N:n kanssa joka oli samassa koulussa, enkä myöskään osaa itse pitää kehenkään yhteyttä, koska en usko että he haluavat jutella mun kanssa. Yläasteella taas aluksi meillä oli nelikkö J:n, ex-kaverini (sen joka pisti välit poikki) ja yhden tytön kanssa. Sen jälkeen taas minä ja kuusi muuta tyttöä. Hetken ei ketään kun ex-kaverini erotti mut kaikista kavereistani ja kertoi kuinka hullu, väkivaltainen ja narkki olen. Sen jälkeen minä, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Ne vaihtuivat ja en oikein löytänyt sellaista paikkaa. Nyt tiedän vaan yhden pojan kuulumisia sillä N on sen kaveri ja tekemisissä. Itse en halua. Pelkään että se on kiusallista eikä se halua olla kanssani. Huvittavaa eikö?

Nyt vihdoinkin, tunnen olevani mukava, miellyttävä ja mielenkiintoinen. Kiitos.