Mulle kehitty jo väärentyny kuva liikuntaan ihan yläasteen alussa, jopa ala-asteen lopussa. Se oli mulle vaan "miinuskaloreita" keino saada hyvä vatsa, tiukat reidet, laihtua. Se menetti jo silloin kauneutensa, flownsa ja kaiken hauskuutensa. Sama käy vieläkin kun alotan harrastamaan liikuntaa. Keväällä aloin käydä pilateksessa kerran viikossa. Muutamassa viikossa se oli muuttunut sellaiseksi viikko ohjelmaksi että kerran viikossa oli pilatestunti sekä joogatunti sekä selkävatsasuperlihasjokutunti ja kahdesti lähes kolmen tunnin kuntosali. Näin vain itseni täydellisen seksikkäässä uimapukukunnossa ja vähensin syömistä. Miten yksi pieni pilatestunti viikossa paisuu mun käsissä hirviöksi?
Sama on ruuan kanssa. Olen kuin alkoholisti, joko tai. Joko en laske kaloreita ollenkaan, enkä mieti mitä syön, eli fiilispohjalta niin ranskalaisia kuin suklaatakin. Toinen vaihtoehto on se, että pikkuhiljaa pieni miettiminen muuttuu kaloreiden laskemiseksi ja 500 kalorin maksimi päiväsyönneiksi.
Haluan alottaa liikunnan ja haluan katsoa syömisiäni ilman että rupean pelleilemään, vaatimaan liikoja ja ahdistumaan. Ehkä koitan uudestaan. Tervehdyn vaan kuumeesta ja menen jonnekkin liikkumaan. Ja katson syömisiäni. Positiivista on se etten enää halua olla laiha, vaan muodokas, lihaksikas ja jäntevä. Niin kuin Jennifer Nicole Lee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti