Just to fit in, like an ordinary girl.

Anteeksi, taas olen hetken ollut pimennossa.

Mä en nyt voi kirjottaa pitkästi, koska poikakaveri laittaa ruokaa keittiössä. Ruokaa kyllä. Sellaista asiaa mistä kuuluisi nauttia ja mistä nautin nykyään.

Tulin juuri vaatekaupoista, enkä uskaltanu sovittaa mitään. Se on yllättävän pelottavaa - yrittää mahtua numeroihin ja arvottaa samalla itsensä. Niinkuin urheilukilpailuissa niin myös vaatekaupoissa - mitä pienempi numero möllöttää kokolapussa sitä parempi olet. Pienet viivat arvottavat sinut itsesi silmissä. Kuristaakin ajatella että pitäisi laittaa niitä vaatteita päälle, koska en uskalla. En uskalla edes arvata kuinka sijoitukseni on laskenut.

Kaikki tavoittelevat sitä, kaikki haluavat olla ykkösiä.

Eikä oloa helpottanut kokoa nolla oleva täydellinen shoppailukaveri, joka oli vielä viitisen senttiä itseäni lyhyempi.

Olin kuin norsu vaatekaupassa.

En halua. En.



Mul on viiminen viikko ollu helvettiä. J ei vieläkään suostu myöntämään kaverillellensa puhuneensa paskaa musta. Se on kauheeta. Mä en halua että se kuvittelee musta sellasta, se tuntuu liian pahalta. Laitoin sille helvetin vihaisen kirjeen. Se ei ole hyvä ja se on hyvä. Riippuu ajatustavasta riippuu kaikesta mistä se nyt riippuu.

Sen kaveri sanoi että entä jos se tappaa itsensä, olisin halunnut vastata että jaa-a, mutta olin hiljaa.

Olen itsekeskeinen ja puhun paskaa, ja ainoa asia mistä puhun on itsestäni, mutta samalla olen paska kaveri koska en kerro asioistani? Mitä helvettiä.

Miksi mä olen niin väärä.