Behind the pink eyes...

Mä olen niin vitun typerä ämmä että itkettää.

Vedin äsken tramaleita. Se nousi nopeesti ku oli nestemäistä. Miks mä oon tälläne. Miks teen tällästä.

Me tapeltiin N:kaa. Mä koin ettei se arvostanu mua. Mä annoin sille rahaa että käy kaupas ja sillei ja se tuhlas ne aivan muihin asioihin kysymättä lupaa. Meil on periaatteessa aika yhteiset rahat, muttei kuitenkaan. Et ku ostetaan yhteistä nii sillo jooo, mutta ku ostetaan omaa niin ei. Anteeks mun teksti on paskaa, tajuan sen itekkin, en vaan jotenkin pysty muodostamaan järkeviä lauseita ja sanoja. En muotoiltua niitä yhteen. Olen huono.

Se myös löi luurin korvaan ja käyttäyty huonosti. En vain nyt jaksa välittää. Musta vaan tuntuu ettei mua arvosteta. Musta tuntuu et oon liian helppo. Annan kaiken anteeks ilman seuraamuksia. Se ei ole hyvä juttu. Ei sitten ollenkaan. Sen jälkeen musta tuntuu että N kokee että voi kohdella mua miten haluaa. Että ihan sama, annan kuitenkin anteeksi. Soitan kuitenkin ja pyydän sen takasin. Niin mä tein taaskin.

Uhkaan jättäväni sen, vaikken oikeasti teekkään niin. Uhkaan siksi että saisin sen ymmärtämään asian. Sen että mua ei kohdella noin, etten ole mikä se sana nyt onkaan se itsestäänselvyys. Musta tuntuu että olen itsestäänselvyys sille. Se pelkää menettävänsä kaverinsa muttei mua - se on siinä ongelma.

Mä haluaisin että se kokisi olevansa veitsenterällä. Niin että mä pystyisin lähteä. Mutten pysty.

Vittu mä joskus niin haluaisin saada voimaa lähteä. Saada pientä katkeruutta.

Oon kyllä kamala ihminen. Halusin äsken tuhota N:n elämän. Hajottaa sen tavarat (niin oon monesti tehnykki). Tällä kertaa poistin sen sähköpostin ja facebookin.

Vittu mä olen ruma ihminen sisältä. Anteeksi tälläinen tramalinkatkuinen avautuminen, mutta mä olen niin mustasukkainen ja ilkeä ihminen. En pysty käsittelemään tunteitani vaan ratkaisen asian syömällä tramalia. Hohhoijaa - itketän itseänikin.

Eli tässä teille tuleva hoitsu hahhah. Vittu mä vihaan itseäni.