Easy to find what's wrong, harder to find what's right

Mun olo on niin naurettava.

Musta tuntuu et mun ja mun poikakaverin suhde pyörii paikoillaan (anteeksi ainainen jauhaminen asiasta, valitettavasti koko olento on ruualla pelleilyn kanssa ainoa sisältö elämässäni aikalailla). Me ollaan seurusteltu vuos ja kaheksan kuukautta.

Mä en haluasi myöntää tätä ääneen, mutta aina hetkittäin toivon etten olisi vielä tavannut häntä. Siis kaikki menee niin täydellisesti ja se on mun eka "oikea pitkä" suhde, kuten voi arvata. Ennen sitä mä olin kuitenkin vaan pieni masentunu sekaisin oleva peikkotyttö. Ja mä kaipaan vaihtelua. Mä haluan tuntea miltä joku muu ihminen tuntuu mun vierellä. Mä haluasin kokeilla muita, mutta mä rakastan mun poikakaveria enkä ikinä haluasi eroon siitä, en tällä hetkellä. Silti, mä haluan kokea muutakin.

Tää on yhtä tajunnanvirtaa, koska en oikein osaa itsellenikään selittää asiaa.

Mä haluan kokeilla kaikenlaisia ihmisiä, enkä tiedä edes miksi. Se ei johdu mun poikakaverista, musta vaan tuntuu et mun elämä on jämähtänyt paikoilleen. Joka aamu alkaa samalla ja joka ilta päättyy samaan. Kaikki on niin suloisen rytmiteltyä.

Meidän koko suhde on jämähtäny paikoilleen. Se ei liiku mihinkään suuntaan vaan on näissä rajoissa niin tavattoman siirappista, turvallista ja suloista. Varsinkin turvallista.

Mä tunnen oloni niin kiittämättömäksi, miksi mä en voi olla tyytyväinen siihen mitä on? Miksi mä haaveilen muiden poikien ja tyttöjen perään ja haluan tuntea miltä heidän vartalonsa tuntuvat omaani vasten? Mä en ikinä voisi pettää. Mä en voisi ikinä jättää. Silti mä haluasin koskea heitä.

Mun elämä ei oo kulkenut tippaakaan eteenpäin, mun draamat (joita on liikaakin) ovat loppujen lopuksi yhdentekeviä ja päättyvät samaan lopputulokseen.

Mä haluan jotain muutosta. Niinkuin mun rakas äitini jaksaa huomauttaa, mä en osaa ikinä olla tyytyväinen.

Mä oon ihastunu kahteen kertaan tän suhteen aikana: mun kaverin sen hetkiseen poikakaveriin ja mun toiseen hyvään kaveriin, siihen järkevämpään, mä voisin nimetä ne. Tämä tyttö on vaikka M, hän piti sen nätin näyttelynkin. Mun poikakaveri ei ikinä tiennyt että mä ihastuin siihen tyttöön. Jännää kuinka kaikki saa anteeksi sukupuolen takia. Mä myönnän että meillä oli pientä säätöä, vaikka aina lopulta käperryin turvallisen poikakaverini kainaloon. Mä kaipaan M:ää, vaikka me olemmekin vielä kavereita. Monestikohan nukahdin hänen kainaloon, halailin ja sivelin hänen ihoaan. Monesti oli lähellä suudelmaa, jota olisin halunnut. Mä olen aika varma että M:kin piti minusta. Itse pystyin vasta kunnolla joku aika sitten myöntämään että pidin hänestä. Olen paha ihmine, en koskaan tyytyväinen.

Nyt te kuvittelette että suhteeni ei ole hyvä. Se on. Se on täydellinen, mutta mä en ole.

Mä olen utelias.

Mä olen kokematon.

Mä olen lapsi

...ja mä vieläkin kuvittelen miltä M:än punatut huulet olisivat tunteneet omillani.