Mä värjäsin hiukseni, ihana olo. Mä vaan odotan että huomenna saan laitettua itteni mahtavan näköiseksi, itteni näköiseksi. Tupeeraan kauniiksi hattaripilveksi.
Huomenna mä pidän paastopäivän. Laihdutan itseni kauniiksi, päivä päivältä. Hetki hetkeltä. Mä tiedän että mä pystyn siihen, mun on vaan pakko pystyä. Mä oon tehny sen ennenkin, tällä kertaan vaan vielä pidemmälle, mutta miksen pystyisi nyt?
Mun mutsi on vaan niin helvetin ajattelematon. Se tekee ja sanoo aina niin ilkeästi. Siis se sanoo ajattelemattomasti, niin ettei normaalit ihmiset tajua. Mä tajuan ja mun pikkusisko tajuaa. Me molemmat nähään jokainen väärä sana henkilökohtaisena loukkauksena – varsinkin loukkauksena lihavuudesta. Mun sisko heitti mulle läpällä jotain mun kuolemisesta, johon mutsi sano et mun sisko kuolee sydänkohtaukseen. Se pienesti ylipainoinen siis. Taas kerran tuli hetki kun kaikki jäätyivät ja siskon silmistä näky tuska.
Mä tiedän miltä se tuntuu. Mä oon ihan yhtä vammanen, jokainen sivulauseessa oleva huomautus jonka vois mitenkään tulkita läskistä haukkumiseksi kolahtaa korvaan. Sellainen tarkoitukseton ja täysin turha, huomautus siitä että mä oon liian iso mun toisen 11-vuotiaan laihan lyhyen siskon vaatteisin. Miten se voi loukata? Mutta silti se loukkaa. Tai että hartiani tai rintani ei mahu johonkin, ne kaikki tuntuu niin pahalta. Mä en edes halua tietää kuinka mun siskoa sattu toi huomautus.
Miten se kestää täällä elossa? Miten se pystyy kestämään järjissään? Mä kuitenkin olin oikeasti pyöreä vain ala-asteella ja täysin normaalipainoinen kuutosluokasta. Siitä saakka mun paino on ollu alle 60 kiloa, ja pituuskasvu loppui samoihin aikoihin, eli 166 senttiä. Joten mulle mutsi ei edes huomautellut, kytännyt syömisiä etten söisi liikaa, kyttäsi vaan että söisin edes jotain, huomautellut useasti kuinka xl on sopiva koko ja muuta yhtä kaunista. Mun pikkusisko on mua sentin ehkä lyhyempi, ja painoa on paljon, selvästi yli 70 kiloa. Se on ylipainoinen, mutta ei se ole pääpointti. Se on että miten ihmeessä se voisi ikinä elää tasapainoisesti ja hyvin jos saa päähänsä sen aaveen?
Mä toivon että mutsi lopettais ton, mä toivon että se annettais olla onnellinen sen kokoisena kun se nyt on. Mä tiedän niin helvetin monta ihmistä joidenka koko ajatusmaailman pienet sanat on tuhonnu, mun omankin. Enkä mä halua sitä kohtaloa sille.
2 kommenttia:
ää anteeksi kun en ikinä kommentoi, mutta nyt tuli jotenkin sellainen hetki, että teki mieli pistää kommenttia. luen sun kaikki postaukset kuitenkin aina, oot ihana ! tykkään lukea sun tekstejä, myös niitä ahdistavampiakin.
sun kannattaisi ehkä puhua sun äidille, vaikka voin kuvitella, ettei hän ymmärrä, mutta saattaisi silti. itse en voisi kuvitellakaan avautuvani äidilleni itseinhostani, ja siitä, miten painoa koskevat kommentit satuttavat. silloin hän tietäisi liikaa, hän voisi satuttaa, koska tietäisi, miten tehdä sen helposti.
hmm mitäköhän taas hölötän. mutta juu tsemii sulle, munkin on pakko ottaa itteäni niskasta kiinni laihdutuksen takia. kesä edessä!
nyt tulee tuplakommenttia mutta ei voi mitään, musta on ihanaa, että silti kommentoit joskus!
ja tiedän, että tää olo menee ohi, mutta päivä päivältä tuo "ratkaisu" tuntuu yhä helpommalta ja oikeammalta, mutta silti niin väärältä.
ja tosiaan, sullahan oli jotain huumetaustaa tms, mitä oon lukenut täältä? niiin koska mähän en ole ikinä kokeillut mitään alkoholia vahvempaa, ja tosiaan oon jo selvinpäin joskus niin maassa ja itsetuhoinen, ja humalassa, että en tosiaan halua vajota sinne kamankäyttäjien tasolle, hakemaan ainutta mielihyvää ruohosta tai pillereistä..... ääää mitäköhän taas kävin miettimään.
kiitos
Lähetä kommentti